Imatran Seudun Sähkö uudistuu unohtamatta juuriaan

Sähkön hinta on nykyään yksi suomalaisten suosikkipuheenaiheista. Monille talven pakkaskuukaudet käyvät kirjaimellisesti kukkaron päälle. Osa tuskailee kallista sopimustaan, kun toiset leuhkivat pörssisähkösäästöillään. Joka tapauksessa suhtautuminen sähkösopimuksiin tai -yhtiöihin ei ole monellakaan neutraalia. KRONIKAT

Samaan aikaan meitä suomalaisia ohjataan säästämään sähköä ja ajoittamaan kulutus edullisempiin, matalamman kysynnän varttitunteihin. Imatran Seudun Sähkössä on huomattu, että asiakkaiden kiinnostus energianeuvontaan on kasvanut.

– Ihmiset kaipaavat työkaluja siihen, miten seuraavat ja hallitsevat omaa energiankulutustaan. Ja tämä halutaan tietysti tehdä mahdollisimman reaaliaikaisesti, toteaa toimitusjohtaja Heikki Lappalainen.

Imatran Seudun Sähkön asiakkaat voivat seurata omaa kulutustaan yhtiön omasta Wattis-portaalista. Melkein satavuotias sähköyhtiö palvelee asiakkaitaan ketterästi niissä kanavissa, missä asiakkaat palvelua haluavat saada.

Sähkömarkkinat ovat kokeneet monia mullistuksia yhtiön pitkän historian aikana. Sukupolvi sitten alueellisilla sähköyhtiöillä oli monopoliasema. Nyt asiakkaat voivat ostaa sähkönsä vapaasti ja määritellä, millä tavalla tuotettua sähköä ostavat. Kilpailu on tuonut vapautta, mutta luotettavuus on lisännyt merkitystään.

Luotettavuus on myös keskeinen asia sähkönjakelussa, ja paikallinen jakeluverkko on sen keskiössä.

– Etätyöt ovat lisääntyneet voimakkaasti. Ihmiset esimerkiksi tykkäävät työskennellä kesäaikaan mökeillään, joten sähkönjakelun pitää olla kunnossa syrjemmässäkin. Lähivuosina tulemme panostamaan sähköverkkoon erityisesti Rautjärven ja Ruokolahden suunnalla, kertoo Lappalainen. MARKUS KAILES

Imatran Seudun Sähkö perustettiin vuonna 1928 Imatrankosken valjastamisen aikoihin. Yhtiön tehtävä on pysynyt alusta saakka samana: palvella omaa aluetta ja sen asukkaita luotettavasti.

– Olemme olleet jo pitkään keskeinen toimija tässä kriittisen infran parissa. Varmistamme sähkönjakelun alueen taloyhtiöille, yrityksille ja kaukaisimmille mummonmökeillekin, toteaa kolme vuotta yhtiötä luotsannut toimitusjohtaja.

Pohjois-Karjalassa syntynyt Lappalainen arvostaa yhtiön pitkää historiaa ja sitoutumista alueeseen. 

– Meidän henkilöstössämme on tosi monipuolista osaamista. Osaamispohja koostuu verkostoasentajista ja insinööreistä asiakaspalvelijoihin – taloutta ja HR:aa unohtamatta. Toki meillä omistajia palvelee myös oma osakeasioiden asiantuntija, listaa Lappalainen.

Imatran Seudun Sähköllä on poikkeuksellinen omistajakanta – yli 2500 omistajaa. Hajautettu omistus ohjaa yhtiötä osaltaan tukemaan paikallisyhteisöä ja toimimaan sen parhaaksi. Yhtiö tarjoaakin asiakkailleen erilaisia etuja alueen yritysten tuotteisiin ja palveluihin.

Yhtiön paikallista roolia lisää myös se, että se on Etelä-Karjalan kahdeksanneksi suurin yhteisöveronmaksaja, ja Imatralla se nousee parhaimmillaan kolmanneksi suurimmaksi. Tämä tekee yrityksestä merkittävän taloustoimijan maakunnassa.

Paikallisuus on vahvuus

Digitalisaatio on muuttanut asiointia nopeasti, mutta se ei ole poistanut tarvetta ihmiskontaktille. Nopea ja henkilökohtainen asiakaspalvelu on yksi Imatran Seudun Sähkön valteista.

– Olemme luotettava tekijä, joka toimii paikallisesti. Meidät saa helposti kiinni, ja meillä on asiakaspalvelupiste auki Karhumäenkadulla joka arkipäivä, muistuttaa asiakaspalvelupäällikkö Niina Piepponen. MARKUS KAILES

Vakuutusalalta Imatran Seudun Sähköön siirtynyt Piepponen vannoo laadukkaan, henkilökohtaisen palvelun nimiin.
– Se, että työntekijämme asuvat itse tällä alueella, on vahvuus. He tuntevat alueen ja tietävät, mistä puhuvat ja käyttävät itse samoja palveluja. Samat ihmiset, joita palvelet puhelimessa tai tiskillä, tulevat vastaan kadulla tai kaupassa. Täytyyhän omaa työtä tehdä silloin hyvin ja ylpeydellä.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 50 sähköä myyvää yhtiötä, joista reilut 30 myy sähköä kaikkialle Suomeen. Näin toimii myös Imatran Seudun Sähkö.

– Haluamme välittää hyvää energiaa koko Suomeen. Sitähän meiltä täältä Etelä-Karjalasta löytyy, hymyilee Piepponen.

Henkilökohtaisen palveluun ja paikallistuntemukseen nojataan myös vahvasti yritysmyynnissä, josta vastaa Ilkka Pitkänen. Miehellä on yli 20 vuoden kokemus yritysmyynnistä ja taustaa energia-alalta aurinkosähköstä.

– Me tunnemme paikalliset yritykset ja pystymme reagoimaan nopeasti. Jos joku lähettää aamulla sähköpostia, että hei, tein kaupat liiketilasta ja pitäisi saada sinne tänään sähköt, niin se järjestyy. Meihin voi olla suoraan yhteydessä, ei tarvitse jonotella puhelinpalveluun tai asioida pelkän chattibotin kanssa, Pitkänen korostaa.

Asiakaspalautekin kertoo, että paikallinen ote uppoaa: – Eräässä tuoreessa palautteessa sanottiin, että emme olleet halvin, mutta meillä hommat hoituivat sutjakkaasti, ja jätämme puolin toisin hyvää Etelä-Karjalaan, paljastaa Pitkänen. MARKUS KAILES

Tulevaisuuden haasteisiin ratkaisuja

Muutoksia on tulossa lisää lähivuosina, niin sähköyhtiöille kuin kuluttajillekin. Energiavirasto vahvisti juuri helmikuun alussa määräyksen sähkön tehomaksusta, joka on tulossa käyttöön 2029 mennessä.

– Tehomaksu puhuttaa nyt tosi paljon. Mekin valmistaudumme sen käyttöönottoon, mutta emme näe asian suhteen kiirettä. Tavoite on ottaa tehomaksutuote asiakkaiden valittavaksi vuoteen 2029 mennessä, kertoo toimitusjohtaja Lappalainen.

Muutoksen tavoitteena on tasata sähkönkulutuksen huippuja ja tehdä sähköverkon mitoituksesta tehokkaampaa ja edullisempaa pitkällä aikavälillä. Tehomaksu on sähkönsiirron kokonaismaksuun laskuun sulautettava maksu. Se perustuu siihen, kuinka paljon sähköä kotitalous käyttää kerralla, eikä kokonaiskulutukseen. 

MARKUS KAILES

– Tehomaksu tarkoittaa käytännössä, että asiakkaalla on tietty käyttökaista, jonka sisällä hänen tulisi pysyä. Yksinkertaisimmillaan: jos sinulla on sähköauto, ei kannata ladata sitä ja lämmittää saunaa samaan aikaan. Että kulutusta on tasoitettava vuorokauden sisällä mahdollisimman monelle tunnille tasaisesti, Lappalainen havainnollistaa.

Sähkönkulutus ja sen säätely haastavat myös yrityksiä. Yritysmyyjän mukaan myös yritykset miettivät aktiivisesti uusia energiaratkaisuja.

– Varsinkin teollisuusasiakkaat ovat maininneet akkujen tai oman akuston hankinnasta. Ajatuksena on ladata ne halvalla sähköllä täyteen, ja hyödyntää niitä sitten kalliimpina aikoina. Tietysti myös aurinkopaneelit kiinnostavat etenkin suuren kulutuksen asiakkaita, sanoo Ilkka Pitkänen.

Energia-ala muuttuu vauhdilla, mutta yksi asia pysyy ennallaan: sähköä tarvitaan jatkossakin – kotona, mökillä ja yrityksissä.

– Meidän tehtävämme on varmistaa, että sähkö tulee perille. Haluamme kehittää verkkoa, tuotteita ja palveluitamme niin, että ne vastaavat asiakkaiden tarpeita mahdollisimman hyvin. Siihen keskitymme joka päivä, toimitusjohtaja Lappalainen tiivistää. MARKUS KAILES

Seuraava
Seuraava

Ruokolahden Freeski on lumivarma laskettelukeskus ja perheyritys, jossa talvet leikitään yhdessä