Jandra Hytin Hymysi-hammashoitola syntyi yhdestä ajatuksesta: mitä jos hammaslääkärissä ei tarvitsisi pelätä?

Hammaslääkäri Jandra Hytti perusti oman Hymysi-hoitolansa, koska halusi tehdä työtään omilla ehdoillaan. Neljä vuotta myöhemmin pelkopotilaat kiittävät, asiakkaat suosittelevat ja hoitola pyörii täydellä teholla. MARKUS KAILES

Kun Jandra kertoo työstään, kuuluu hänen äänessään aito into ja lämpö. Virolaissyntyinen hammaslääkäri on rakentanut uraansa Suomessa lähes kahden vuosikymmenen ajan – ensin muiden vastaanotoilla, sitten omalla. Hymysi ei ole ketjuhoitola. Se on yhden naisen unelma, joka on muuttunut todeksi Lappeenrannan Leirissä.

Yrittäjä ei alun perin suunnitellut jäävänsä Suomeen. Hän muutti Tallinnasta töiden perässä, aluksi ajatuksena viipyä vain muutama vuosi. Matka kulki Ruokolahden ja Nummelan kautta Imatralle ja lopulta Lappeenrantaan.

Hammaslääkärin ura ei ollut pienen tytön haave. Ammatti on kulkenut suvussa ja ollut ikään kuin valmiiksi tarjolla.
– En oikeastaan osannut 18-vuotiaana päättää, mitä haluan tehdä. Tätini oli hammaslääkäri ja siitä oli aina paljon puhuttu, niin ajauduin siihen, kertoo Jandra.

Nainen opiskeli Tarton yliopistossa ja valmistui hammaslääkäriksi aikana, jolloin Virossa ei vielä tarvittu erillisiä pääsykokeita – ylioppilastodistuksen arvosanat riittivät. Hytti on toiminut yrittäjänä jo 13 vuoden ajan Suomessa, mutta aiemmin hän oli vuokralla toisen yrittäjän praktiikalla. Pikkuhiljaa alkoi kyteä ajatus omasta vastaanotosta – paikasta, jonka voisi rakentaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Suunnitteluun meni pari vuotta, mutta lopulta aika oli kypsä.

Oma praktiikka tyhjästä

Kun Jandra päätti perustaa oman hoitolan, hän tiesi mihin sitoutuu – mutta se ei tehnyt päätöksestä yhtään vähemmän pelottavaa.

– Tosi monta vuotta mietin, olenko ihan hullu, että rupean yksin tämmöistä perustamaan, tunnustaa hammaslääkäri. MARKUS KAILES

Hytti oli tuolloin työskennellyt hammaslääkärinä Imatralla, ja kaikki potilaat olivat siellä. Uusi hoitola Lappeenrannassa tarkoitti puhtaalta pöydältä aloittamista.

– Kun perustin vastaanoton tänne, en tiennyt yhtään, mistä asiakkaita voisi tulla tai miten paljon.

Sopivan tilan löytäminen vei yli vuoden. Hammashoitola kun ei mahdu mihin tahansa liiketilaan, ja lisäksi tarvitaan tietynlainen ilmanvaihto. Hytillä yrityksen alkuinvestoinnit nousivat satoihin tuhansiin euroihin. Fiksuna yrittäjänä hän hommasi itselleen apua: juridisiin asioihin Jandra palkkasi lakitoimiston, ja laitehankinnoissa auttoi hammastarvikkeita myyvä yritys.

Hytti nimesi yrityksensä ilman laskelmoitua markkinointistrategiaa. Hymysi – lempeää hammashoitoa -nimi tuli luonnostaan, koska se kuvaa Jandran olemusta ja työotetta ja sitä, mitä hän haluaa asiakkailleen tarjota. Nimi on kuitenkin toiminut hyvin myös mainoksena.

– Moni on sanonut, että uskaltautui tulemaan nimenomaan nimen perusteella. Ehkä paras palaute on ollut, kun asiakas sanoi, että nyt on voittanut hammaslääkäripelon ja uskaltaa tulla takaisin, iloitsee yrittäjä.

Hytti tietää, että moni lykkää hammashoitoa, koska pelkää tai häpeää. Tai kärsii molemmista.

– Moni ajattelee, että ei ole osannut tai viitsinyt harjata hampaitaan tarpeeksi. Jotkut pahoittelevat jo ovella, että hampaat ovat huonossa kunnossa, kertoo Jandra. MARKUS KAILES

Suuri osa potilaista, jotka saapuvat kauhun vallassa, saavat kuulla tilanteen olevan huomattavasti parempi kuin he kuvittelivat. Hammaslääkäri koettaa osaltaan purkaa häpeää aktiivisesti.
– Koitan kehua, että oikeasti on ihan hyvä tilanne, ettei ole mitään hätää.

Jandra myöntää, ettei hammaslääkärikäynnin lykkääminen ei ole vierasta hänellekään.

– Olen itsekin lykännyt omaa tarkastuskäyntiä ja lohkeaman korjausta vuodella. Koska pelkäsin, että hoito sattuu.

Hytti ei häpeä tunnustaa omaa hammaslääkäripelkoaan ja on kertonut siitä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Se auttaa häntä ymmärtämään paremmin asiakkaitaan. Jandra kannustaakin kaikkia hakeutumaan hoitoon matalalla kynnyksellä, koska hampaiden kunto on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Eikä vastaanotolle tullessa ei kannata murehtia, missä kunnossa omat hampaat on.

Hoitola, jossa on hyvä olla

Hymysi on moderni ja viihtyisä hoitola, jossa kaikki on suunniteltu asiakkaan mukavuutta ajatellen. Tunnelma on rento ja vastaanotto lämmin – tarkoituksella, jotta se olisi mahdollisimma kaukana kliinisestä ja jännittyneestä ilmapiiristä, joka on monen mielikuva hammaslääkäristä.

Hoitolassa työskentelee Jandran lisäksi kaksi suuhygienistiä ja hammashoitaja. Suuhygienistit toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina. Hytin kokemuksen mukaan henkilökunnan pitäminen on helpompaa kuin uusien työntekijöiden löytäminen. Osaajapula tuntuu vaivaavan alaa, erityisesti hammashoitajien kohdalla. MARKUS KAILES

Hytti menetti juuri yhden hammashoitajan, joka halusi siirtyä töihin lähemmäksi asuinkuntaansa.
– Häntä harmitti lähteä, koska hän viihtyi meillä ja pomo oli kuulemma paras, Jandra nauraa.

Yrittäjä on tyytyväinen myös nykyiseen asiakaskuntaansa, joka on laaja. Moni kuvittelee, että yksityisellä hammaslääkärillä käy vain aikuisia, mutta Hytti kertoo palvelevansa myös nuoria ja lapsia.

– Viikoittain käy niin, että asiakas kertoo tulleensa jonkun kaverinsa tai tuttavansa suosittelusta. Se tuntuu hyvältä.

Kun hammaslääkäri riisuu luupit silmiltään ja siirtyy vapaa-ajalle, menee hän kuvataidekouluun tai kuntosalille. Hytti tykkää myös neuloa ja maalata, kun hän ei vietä aikaansa lastensa kanssa.

Hymysi-praktiikka täyttää keväällä neljä vuotta – tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Ehkä sen takia pitikin perustaa oma vastaanotto, että saisin päättää asioista itse.

Päätös on osoittautunut oikeaksi. Hytin asiakaskunta on kasvanut suosittelujen siivittämänä, ja Lappeenrannan lempeimmälle hammaslääkärille riittää töitä – ja hymyjä. MARKUS KAILES

Seuraava
Seuraava

CP-vammainen Juha Hentula on myynyt kaikkea “potkuhousuista perämoottoreihin” – Hentulan mukaan vammaisia pitäisi kannustaa enemmänkin yrittäjyyteen