Kymen Trukkipalvelu ja KH-Koneet yhdistivät voimansa – Kaakkois-Suomi sai kattavat huolto- ja vuokrauspalvelut työkoneille

KH-Koneet ja Kymen Trukkipalvelu ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka mullistaa työkoneiden huolto- ja vuokrauspalvelut Kaakkois-Suomessa. Kumppanuus tuo Etelä-Karjalaan alueelle valtuutetun huoltokumppanin kiinteistöhuolto- ja maanrakennuskoneille ja laajentaa työkoneiden vuokrauspalvelua alueella.

Yhteistyö käynnistyi, kun pitkään alalla toimineet ammattilaiset löysivät toisensa. Yrityksiä yhdistää asiakaslähtöisyys, ja toisiaan täydentävät vahvuudet takaavat ammattitaitoisen palvelun.

– Yhteistyö alkoi alun perin konekaupasta, kun olemme hankkineet omaa vuokrakalustoa lisää. Sitten tarjouduimme yhteistyöhön, ja hyvin on lähtenyt homma rullaamaan puolin ja toisin, kertoo Kymen Trukkipalvelun toimitusjohtaja Matti Kaukonen.

KH-Koneille kumppanuus tuli myös tarpeeseen. Kymen Trukkipalvelun laaja huoltokalusto ja ammattitaito vakuuttivat.

– Asiakkaat saavat nyt huoltoa meidän edustamien merkkien koneille – siinä on meillä ollut puutetta tällä alueella. Nyt huoltokumppani on löytynyt, ja seuraavaksi käynnistellään sitten vuokraustoimintaa myös, kertoo KH-Koneet Oy:n liiketoimintajohtaja Simo Ahlgren.

Yhteistyön myötä Kymen Trukkipalvelu toimii jatkossa KH-Koneiden valtuutettuna huoltokumppanina Kaakkois-Suomessa. Kumppanuus kattaa huoltopalvelut, varaosapalvelut sekä KH-Koneiden Varustekaupan palvelut alueella. Kymen Trukkipalvelu kouluttaa useita mekaanikkoja KH-Koneiden merkkeihin, mikä takaa laadukkaan ja asiantuntevan palvelun. Yritys palvelee asiakkaita omien toimipisteidensä lisäksi useilla kenttähuollon autoilla.

– Olemme saaneet paljon koulutusta henkilöstölle, mikä on ollut tosi tärkeä lähtökohta, Kaukonen toteaa.

Lokakuun alussa Kymen Trukkipalvelu järjesti työkonepäivän, jossa esiteltiin vanhoille ja uusille asiakkaille yrityksen palveluja ja uutta yhteistyötä KH-Koneiden kanssa. Kymen Trukkipalvelulle muutos tuo lisää asiakaskuntaa ja uutta vuokrakalustoa.

– Se tuo meille paljon etuja. Heillä on hyvin koneita varastossa ja hyvät merkit. Meille on tärkeää, että pyritään siihen, että saadaan tätä kalustoa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueelle lisättyä, Kaukonen iloitsee.

– Muutamia diilejä on jo tehty, ja huoltopuolella varsinkin on saatu jalansijaa, hän kertoo yhteistyön ensimmäisistä tuloksista.

Laaja konevalikoima kiinteistöhuollosta maanrakennukseen

Klaukkalassa majaansa pitävä KH-Koneet tuo maahan useampia johtavia konemerkkejä muun muassa kiinteistöhuoltoon ja maanrakennukseen. Yhtiö edustaa Pohjoismaissa muun muassa Kobelcoa, Krameria, Wacker Neusonia ja Yanmaria. Myös Ljungbyn pyöräkuormaajat ja Brockin lakaisukoneita kuuluvat repertuaariin.

– Meillä on markkinaosuus Kramerilla alle kymmenen tonnin pyöräkuormaajista – se on tänä päivänä noin 40 prosenttia. Sitten isompaan tarpeeseen on Ljungby Maskin, ruotsalainen merkki, joka on 10-30 tonnin painoluokassa. Meillä on laaja kattaus koneita kiinteistöhuoltoon ja myös teollisuuden tarpeisiin, listaa Ahlgren.

Uudet merkit täydentävät Kymen Trukkipalvelun valikoimaa, josta on aiemmin puuttunut koneita kiinteistöhuollon tarpeisiin. Kymen Trukkipalvelu on lähes 30 vuoden kokemuksella toimiva työkoneiden konevuokraamo, joka myös huoltaa kalustoa Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Lähes 30-vuoden kokemuksella toimiva konevuokraamo tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua kuukausihintaan, ilman pääoman sitomista. Tällaiselle palvelulle on kysyntää varsinkin nyt epävakaina aikoina Etelä-Karjalassa.

– Monilla urakoitsijoilla on taloudellisia haasteita tai hankaluutta sopimusten keston kanssa. Me voidaan tarjota toimivat, uudet laitteet käyttöön ilman investointipakkoa, kuvaa Kymen Trukkipalvelun toimitusjohtaja Matti Kaukonen.

KH-Koneilla tiedetään myös, että uusien koneiden myyntiä on vaikea kasvattaa, mutta vuokraus pysyy tasaisempana vaikeinakin aikoina. Vuokraus tarjoaa asiakkaille joustavuutta ja ennustettavuutta.

– Jos asiakas hankkii meidän kautta koneen, hän tietää, mitä se maksaa kuukaudessa ja voi määritellä itse vuokrausajan. Lisäksi hän voi vaihtaa koneita talvi- ja kesäkauden välillä ja valita aina laajasta valikoimasta aina parhaat koneet muuttuvien tarpeiden mukaan, Kaukonen selventää.

Varustekauppa täydentää kokonaisuuden

Yhteistyön kautta Kymen Trukkipalvelun valikoimiin on lisätty myös KH-Koneiden Varustekaupan palvelut. Sen kautta urakoitsijat löytävät lisälaitteet pyöräkuormaajiin ja kaivinkoneisiin, esimerkiksi lumikauhat tai trukkipiikit.

– Tarkoituksena on, että Kymen Trukkipalvelun pihasta löytyvät kaikki perusrakentajan työkalut. Ja loput ovat meidän varastossa Klaukkalassa, mistä ne saadaan nopealla aikataululla tänne kaakkoon, vakuuttaa KH-Koneen Varustekaupan vetäjä Miika Savolainen.

 – Meiltä löytyy työlaitteet kaikkiin mahdollisiin merkkeihin sekä kiinnikkeet, Savolainen korostaa.

Molemmat yritykset näkevät yhteistyössä merkittävän potentiaalin. KH-Koneiden markkinaosuus on Kaakkois-Suomessa aiemmin ollut muuta maata alhaisempi, mutta nyt tilanne on muuttumassa.

– Me halutaan palvella asiakkaitamme kattavasti ympäri Suomea. Tiedämme, että meidän markkinaosuus tällä alueella on alhaisempi kuin muualla Suomessa. Täällä on selkeää potentiaalia sekä huolto- että vuokrauspuolella, toteaa KH-Koneiden liiketoimintajohtaja Simo Ahlgren.

Kymen Trukkipalvelun Matti Kaukonen yhtyy näkemykseen:

– Kumppanuus KH-Koneet Oy:n kanssa on meille merkittävä mahdollisuus laajentaa palvelujamme, ja asiakkaat saavat alueella entistä parempaa tukea koneidensa ylläpidossa. Odotamme innolla yhteistyön tuomia mahdollisuuksia.

Yhteistyön perustana on molempien yritysten vahva sitoutuminen asiakastyytyväisyyteen ja laatuun.

– Näimme, että Kymen Trukkipalvelulla on sama palveluhenki kuin meillä. Se on erittäin tärkeää, Ahlgren summaa.

Edellinen
Edellinen

Maailman parasta terästä, maailman pienimmillä päästöillä – 110-vuotias Ovako on ylpeä historiastaan ja innovatiivisuudestaan

Seuraava
Seuraava

Yksin muuton edessä? PROITBUn joustavat palvelut tarjoavat kokonaisratkaisun