K E S K U S T E L U
Taas on piharakentamisen aika – K-Rauta Rautapertti on valmiina kesäkauteen
Nyt juuri valikoimat ovat parhaimmillaan, koska uutuudet ja kausituotteet ovat tulleet, eikä varastoja ole vielä ehditty ostaa vajaiksi. Tarjolla on kaikkea mahdollista terassilaudoista pihalaattoihin ja valokatteista sadevesiputkiin. Ja jos jotain ei löydy valikoimasta, niin tilataan – nopeimmillaan saadaan tavara jo seuraavana päivänä, lupaa kauppias Anu Ihalainen.
Juhlakauden helmiä Lounaskahvila Elmasta – vappumunkit ja äitienpäiväkakut syntyvät mestarin käsissä
Kevään juhlakausi on käynnistynyt, mikä tietää tihentyneitä askelia myös pitopalvelun osalta Lounaskahvila Elmassa. Vappumunkkien tuoksu leijailee ilmassa ja samaan aikaan äitienpäiväkakkujen suunnittelu on täydessä vauhdissa. Lotta Hurtan johtama yritys tunnetaan paitsi maistuvasta kotiruoasta myös herkullisista konditoriatuotteistaan sekä tietysti hyvästä palvelustaan.
Imatralaisten burgerinhimo yllätti J'SMASHin avajaisissa
J'SMASHin tarina sai todellisen sysäyksen lokakuussa 2024, kun Honka järjesti pop-up-illan ravintola Sulalla. Tuolloin 50 hampurilaista myytiin hetkessä loppuun, ja sana huippuhyvistä burgereista alkoi kiiriä.
Kevät kutsuu Vuoksen Kalastuspuistoon – matkailukausi käynnistyy ennätysvarhain
Toni Kainulaisella on käsissään pienet rakon alut innokkaan haravoinnin seurauksena. Vuoksen Kalastuspuistossa nimittäin valmistaudutaan jo kesäkauteen. Tänä vuonna matkailukeskuksen väki on hereillä Varpasaaressa ennätysaikaisin.




