K E S K U S T E L U
Alue- ja kuntavaaliehdokas Pia Helveranta: Päätöksentekoon tarvitaan empatiaa järjen lisäksi
Kaikki päätökset koskettavat ihmisiä, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Nämä seikat pitää ottaa huomioon, kun tehdään päätöksiä. Tarvitaan empatiaa järjen lisäksi. Asiat riitelevät, mutta ihmiset osaavat tehdä yhteistyötä, Pia linjaa.
Nuorten auttamiseen vahvasti sitoutunut Mikko Airas haluaa kehittää matkailua Saimaalla
Miehen ensimmäinen yritys sai innoitteensa nuorten auttamisesta ja elämyspedagogiikasta, toinen syntyi kalastusretkien pohjalta ja kolmannen heitti syliin sattuma.
Positiivisen yrittäjyyden pioneeri – Lotta Hurtta muuttaa Imatran yrityskulttuuria
Lotan polku yrittäjäksi ei ole ollut suora, eikä helppo. Mutta nyt nainen elää unelmaansa ja omannäköistään elämää. Pitkään hän teki valintoja sen mukaan, mitä muut häneltä odottivat. Iän myötä rohkeus on kasvanut, mikä on lisännyt intoa ja iloa.
Kestävä kehitys motivoi Jani Telkkää yrittämisessä ja vaikuttamisessa
Neljättä kertaa kuntavaaleissa ehdolla oleva Telkkä tietää, ettei politiikassa napsita pikavoittoja.




