Henkilökohtainen palvelu voittaa verkkokaupan – UK Koskimies porskuttaa yli 50 vuoden kokemuksella
Janne Koskimies nostaa verkkokauppatilauksen pöydälle ja alkaa pakata sitä huolellisesti. Samalla hän kuuntelee, miten myymälässä neuvotaan asiakasta juoksukenkien hankinnassa. Pakkaaminen jää kesken, kun asiakkaita tulee lisää ja venehallissa tarvitaan myyjää.
Toimitusjohtaja paiskii hommia työntekijöidensä rinnalla, niin kuin yli 50-vuotiaan perheyrityksen henkeen kuuluu. Liikkeen tarinan aloittivat 1970-luvulla Jannen isovanhemmat, jotka yhdistivät yritystoimintaan ammattitaitonsa ja intohimonsa.
– Isovanhemmat olivat vaate-edustajia ja pappa harrasti vauhtiveneilyä ja sitä kautta veneiden rakentamista. Hän alkoi myymään veneitä ensin kilpakumppaneilleen ja sitten laajemmin, Janne selittää.
Koskimies itse on paljasjalkainen lappeenrantalainen, joka on viettänyt suurimman osan lapsuudestaan Kivisalmessa korttelilätkää pelaten. Ammatinvalinta ja perheyrityksen jatkaminen oli selkeä valinta lapsesta saakka, vaikka sitä vaihtoehtoa ei tuputettu, eikä siihen painostettu kotona.
– Muistan, että ajattelin jo pienenä, että olispa hienoa olla venemyyjä. Miulla oli pikkuautoja, joissa oli venetraileri ja veneet tietysti päällä, mies nauraa.
Ensimmäinen sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin 1990-luvun puolivälissä, kun Jannen isovanhemmat eläköityivät. Setä jäi yrityksestä sivuun 2000-luvun alussa, ja Jannen vanhemmat siirtyivät eläkkeelle reilu viisi vuotta sitten. Nyt Janne pyörittää yritystään isosiskonsa kanssa.
– Johanna on paljon vastuussa taloudesta ja hallinnosta. Itse kallistun enemmän operatiiviseen toimintaan.
Neljäs sukupolvi saattaa olla vielä perheyritykseen tulossa. Jannen mukaan siskon lapset ovat ainakin hyvin kiinnostuneita urheilusta.
UK Koskimies työllistää tällä hetkellä 22 henkilöä. 3 000 neliömetrin liikkeestä löytyy urheiluvaatteita ja -varusteita sekä pienkoneita, veneitä, mönkijöitä, mopoja ja skoottereita. Perheyrityksellä on pitkä historia, se on esimerkiksi yksi Suomen vanhimmista Yamahan jälleenmyyjistä. Nykyään yrityksen liikevaihto jakautuu tasaisesti urheiluvarusteiden ja -vaatteiden sekä veneiden ja koneiden kesken.
UK Koskimies on toiminut nykyisessä paikassaan Lappeenrannan Ratakadulla vuodesta 1979 lähtien. Tiloja on laajennettu useaan otteeseen vastaamaan kasvavaa kysyntää.
– Meillä on ollut Imatralla liikkeitä, Kouvolassa oli joskus veneliike ja sitten on ollut Venäjän puolella. Tällä hetkellä on tämä Lappeenrannan iso myymälä ja Lahdessa on veneitä ja koneita myyvä liike, Janne luettelee.
UK Koskimies on sopeutunut muuttuneisiin markkinoihin – verkkokauppa on toiminut muutaman vuoden ajan.
– Nettimyynti on meillä aika pientä vielä. Toisaalta siten se pysyy helposti hallittavassa mittakaavassa. Onhan se tavaroiden paketointi ja postittaminen kivaa vaihtelua. Teen sitä itse ihan mielelläni, paljastaa urheilukauppias.
Nettikaupan suurimpia tuoteryhmiä ovat Koskimiehen mukaan jääurheilutuotteet ja jääkiekkovälineet. Verkkokauppa on kuitenkin vaikuttanut merkittävästi ihmisten ostokäyttäytymiseen viime vuosina.
– Asiakkaat tekevät paljon hintavertailua ennen ostoksille tulemista. Asiakkaiden tuotetietous on myös paljon parempaa, jos vertaa siihen, mitä se oli vaikka 10 vuotta sitten.
Vaikka digitalisaatio on mullistanut alan, uskoo yrittäjä yhä vielä kivijalkamyymälään.
– Vielä on paljon sellaisia tuotteita, mitä asiakkaat haluavat testata myymälässä, esimerkiksi lenkkarit ja muut jalkineet. Moni haluaa varmistaa, että ne istuvat, eivätkä jaksa sitä palautusrumbaa verkkokaupassa, muistuttaa Koskimies.
Kilpailutilanne Lappeenrannassa muuttui vasta vähän aikaa sitten, kun XXL-urheilukauppaketju sulki liikkeensä Lappeenrannassa
– Ei se vielä juurikaan näy meillä. Ensimmäinen talvi voi ehkä näyttää, kasvaako esimerkiksi suksien ja suksipakettien myynti. Mutta meitä on monta toimijaa täällä vielä jakamassa sitä myyntiä. Toki Etelä-Karjalan talousalueella on ylipäänsä tällä hetkellä kaikilla vähän vaikeampaa. Meidän on omana yrityksenä tietysti helpompi reagoida muutoksiin ja asiakkaiden tarpeisiin kuin jonkun ison ketjun, sanoo Koskimies.
Paikallinen nopeus onkin keino erottautua – Koskimiehen mukaan he pyrkivät hiomaan tuotevalikoimansa viimeisen päälle. Yrityksen vahvuutena on myös henkilökohtainen palvelu ja pitkäaikainen henkilökunta.
– Meillä on työntekijöitä, jotka ovat olleet meillä 40 vuotta. Se on hienoa – heidän kauttaan on myös pitkiä asiakassuhteita.
Koska henkilökunta on voimavara, on myös hyvän työilmapiirin ylläpitäminen tärkeää Jannelle.
– Meillä pyritään siihen, että töissä viihtyy ja työtä on mielekästä tehdä. Tykkään kyllä haastaa työntekijöitä jonkun verran. Että jos esimerkiksi esitetään jotain, niin pitää pystyä se oma idea perustelemaan. Mutta toisaalta en pidä paljoa virallisia palavereja, vaan enemmänkin jutellaan myymälässä ja tehdään päätös siinä samalla, kuvaa Koskimies yrityksensä matalaa hierarkiaa.
Myös henkilöstöetuihin on panostettu: urheiluvälineitä voi ostaa henkilökuntahinnoin ja lisäksi on tarjolla kausikortteja paikallisten urheiluseurojen otteluihin.
Koskimies ei ole hienosteleva toimitusjohtaja: hänet saattaa löytää siivoamasta venehallia tai varastoa siinä missä palvelemassa asiakkaita tai pakkaamassa verkkokaupan tuotteita. Yrittäjällä on kuitenkin yrittäjän vastuu ja paineet, minkä kanssa pärjäämisen Jannekin on joutunut opettelemaan. Vajaat 10 vuotta sitten mies huomasi, että työpäivät tuppaa venymään liikaa.
– Se oli ihan tarpeellinen oppimiskokemus. Oli niin, että tein liikaa töitä ja liian pitkiä päiviä ja hetkellisesti elämä tuntui pelkältä työltä. Se putki onneksi katkesi vähän kuin itsestään, kun siihen sattui viikonloppureissu moottoripyörillä Virossa isän kanssa. Sain silloin nollattua tilanteen ja tajusin, että pitää varoa kuormittumista. Yhä on niin, että irrottaudun parhaiten työstä reissaamalla. Miulle riittää, kun ajan lentokentälle sen pari tuntia, niin siellä tulee jo lomafiilis.
Koskimies kertoo kuitenkin viihtyvänsä yrittäjänä, koska siten oman työnsä jäljen näkee nopeasti ja konkreettisesti, mikä on palkitsevaa. Maailman tilanteesta ja taloushaasteista huolimatta Janne suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti. Mies uskoo tilanteen paranevan ja Etelä-Karjalan nousevan jaloilleen.
– Toivon vaan, että paikalliset ihmiset ymmärtää kivijalkaliikkeiden roolin ja arvon. Onpa tuote mikä tahansa, niin harmitus tulee siinä vaiheessa, kun tajuaa että sitä pitää lähteä hakemaan naapurikunnasta, viereisestä maakunnasta tai kauempaa. Yleensä ihmiset huomaa tämän vasta jälkijunassa, Koskimies painottaa.
Yrittäjä uskoo omaan perustekemiseen ja toiminnan kehittämiseen.